HEIKINLAAKSO ALL SPORTS
 

24.7 

Maanantai aamu valkeni aurinkoisena Blochusissa, kun matkasta hyvin toipunut joukkue asteli harjoituskentän upealle viheriölle. Harjoituksissa herkisteltiin lihaksia jotka olivat joltain osiltaan puutuneet matkasta ja harjoiteltiin maalintekoa. Illan toisissa harjoituksissa opeteltiin 6+1 pelaamista. Harjoitusten jälkeen nukkumaan ja keskittymään Dana cupin avausotteluun. 

25.7 10.50 Stuvsta IF Ruotsi - Ho2 Suomi 1-1, 20.00 Aksla Il Norja - Ho2 Suomi 0-2

Hyvän aamupalan jälkeen lähdettiin matkalle kohti Hjörringiä missä meitä odotti Stuvsta IF joukkue. Tämä huippu ruotsalaisjoukkue lämmitteli pelikentän reunalla kun Ho2 saapui paikalle. Ruotsin vihreät lähettiläät voittivat aloituksen ja niin oli Dana cupin historian kirjoituksen aika alkaa. Ottelu aaltoili päästä päähän kunnes Ruotsin pojat onnistuivat tuikkaamaan pallon maalin. Ho2 ei tästä masentunut vaan tuttuun tyyliinsä lisäsi kierroksia ja ottelun painopiste siirtyi ruotsin maalille. Ho2 sai vapaapotkun noin 25 metristä ja sitä meni ampumaan Valtteri Vapola. Veto lähti kuin tykin suusta ja Stuvsta IF:n maalivahti sai sen hädin tuskin torjuttua ja työnnettyä rangaistusalueen ulkopuolelle. Se oli todella suuri virhe Stuvsta IF:n joukkueelta, sillä Markus "R.Carlos" Mäntylä täräytti loistavalla vasemmanjalan vedolla pallon maaliin. Peli oli 1-1. Vain aika pelasti Stuvsta IF:n joukkueen ja pisteet tasattiin. Lähettiin hienon pelin jälkeen syömään ja keskittymään Norja otteluun. Peli oli illalla kentällä kahdeksan. Kenttä oli aamun kenttään nähden kuin ranskanperunapelto. Yleisöä oli saapunut runsain joukoin ympäri maailmaa katsomaan ottelua, pelasihan siinä sentään Suomen toivo tässä ikäluokassa vastaan Norjan ihmeet. Peli alkoi Ho2:n painostuksella ja eipä aikaakaan kun Sampo Rantala teki mahtavan nousun laidasta vieden Norjan koko puolustuksen kahville ja antoi nappisyötön maalinedustalla olevalle Tinya Tillanderille joka oli kaksistaan maalivahdin kanssa. Norjan maalivahti mietti pää punaisena että mihin tuo Suomen neito pallon laittaa. Suomen neito laittoi pallon taidokkaasti vasempaan alanurkkaan ja peli oli 0-1. Toisella jaksolla nähtiin taidokkaita yksilösuorituksia Ho2:n pelaajilta ja eipä aikaakaan kun Enriko Tsemin riisti pallon keskikentällä ja kuljetti laidasta pallon taidokkaasti maalialueelle jossa oli Aleksi Välimäki. Syöttö lähti Enriko Tseminiltä ja Aleksi Välimäki laittoi yhdellä kosketuksella suoraan ilmasta pallon maaliin.  Alksla Il:n pelaajat olivat lyötyjä peli oli 0-2 Suomen lähettiläille. Näihin numeroihin peli loppui Norja 0 ja Suomi 2. Illan lehdistötilaisuudessa valmentaja Aku Lohimäki kiitteli pelaajiaan hyvistä otteista ja hienoista kuvioista päivän peleissä. Maalivahti osaaminen oli meillä huippuluokkaa eikä maalivahtimme Elis Rintalan ohittaminen tule olemaan jatkossa yhtään sen helpompaa. Saimme tänään neljä pistettä ja joukkueemme on niihin erittäin tyytyväinen. Huomenna pelaamme lohkovoitosta Saksan joukkuetta vastaan ja tulemme tekemään parhaamme jotta pelistä tulee nautittavaa jalkapalloa.

26.7 Ho2 Suomi - Breitenfelder Saksa 1-1

Aamu enteili jo hyvää jalkapallo-ottelua kun joukkueen henkinen puoli ja vireystaso olivat loistavia. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja aaltoili päästä päähän. Saksalaiset olivat voittaneet sekä Norjan että Ruotsin joten heille riittäisi tasapeli lohkovoittoon. Siltähän se peli myöskin näytti. Ho2 loi hienoja tilanteita vastustajan maalille ja Saksan pojat vetivät pitkillä vedoilla palloja pois omalta maaliltaan ajatuksena että oma pelaaja saisi ja pääsisi vetämään pallon Ho2:n maaliin. Toive oli turha sillä Valtteri Vapolan puolustuksen ohittaminen oli mahdotonta. Keskikenttää hallitsi Kasperi Kyyrä ja Saksan pojilla ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa ohjia keskikentällä. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kun Aleksi "Maradona"  Välimäki otti omalla puolustusalueella pallon vastustajan jalasta ja purjehti koko Saksan joukkueen läpi ja vei Suomen 1-0 johtoon. Ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla Saksa sai kulmapotkun ja onnistui tuikkaamaan tasoituksen. Puoliajalle mentiin tilanteessa 1-1. Toinen puoliaika pelattiin lähes koko ajan Saksan maalilla mutta ei vaan saatu maalia. Tasapeli riitti Saksalle ja hyvin pelannut Ho2 jäi lohkossaan toiselle tilalle joka oikeutti pääsyn A-finaali peleihin. Lehdistötilaisuudessa valmentaja Aku Lohimäki oli todella ylpeä joukkueestaan: me pelattiin hienoa hyökkäysvoittoista jalkapalloa ja vastustaja puolusti vimmatusti tasuriaan. Vaikka lohkovoitto jäi saavuttamatta, niin pelimme on parantunut ottelu ottelulta ja odotan innolla ensimmäistä jatko peliä. 

27.7 Ängelsholm F Ruotsi - Ho2 Suomi 0-1

Nyt ruotsalaiset olivat sellaisessa peliasussa kuten heidän kuuluukin olla eli koko keltaisissa. Peli alkoi tasaisella keskikentän vääntämisellä. Ruotsin toivo oli numero 33 ja kaikki pallot pyrittiin pelaamaan hänen kauttaan. Ho2:n keskikenttä huomioi tämän ja onnistui jokseenkin pitämään tämän liukkaan kaverin. Ruotsalaiset eivät taas onnistuneet pitämään millään lailla Kimi Lehtosta joka parhaimmillaan pyöritti kolmea ruotsalaista kahville. Ruotsalainen ottelun päätuomari yritti kaikkensa että maamiehensä voittaisi ottelun. Ruotsi sai ottelussa kymmenen vapaapotkua joihin ei ollut mitään aihetta. Välillä riitti kun ruotsalainen ei saanut kaverin syöttöä kiinni, niin annettiin vapaapotku ruotsalaisille. Näin saatiin pallo omille. Se ei kuitenkaan millään lailla häirinnyt loistavan Ho2:n peliä ehkäpä päinvastoin antoi lisää intoa kun vastustajalla oli yksi pelaaja enemmän kentällä. Sille tuomarikaan ei voinut mitään kun Kimi Lehtonen antoi mahtavan syötön maalille ja Enriko Tsemin laittoi yhdellä kosketuksella kisojen hienoimman maalin verkon perille. Nyt alkoi ainoastaan odotus koska tuomarin hermo pettää ja peli päättyy, koska Suomi teki maalin kun peliä oli jäljellä kolme minuuttia ja Ruotsi oli tippumassa kisoista. Tuomarin hermo petti kun oli pelattu melkein neljä minuuttia lisäaikaa ja hän lopulta päätti viheltää pelin päättyneeksi. Ilo oli huimaa Suomen leirissä. Lehdistötilaisuudessa valmentaja Aku Lohimäki totesi että vaikka tuomari oli täysin puolueellinen se ei pystynyt ratkaisemaan peliä ruotsalaisille. Hain puoliajalla eväitä kahviosta, koska arvelin että kun me teemme maalin, niin peliä pelataan vaikka seuraavaan aamuun jotta ruotsalaiset tekisivät tasoituksen. Onneksi tuomarin hermo petti ja hän päätti ottelun. Vieressäni seisovat ruotsalaiskannattajat olivat häpeissään maamiehensä tuomaroinista. Lohdutin heitä sanomalla että  joukkueenne on kuitenkin huippuluokkaa, lisäätte vähän harjoitusta ja taitoa, niin jonain päivänä teillä on vielä mahdollisuus voittaa suomalainen joukkue.

27.7 Ho2 - Holzminden NFV 1-1 (rankkarit 1-3)

Seuraava jatkopeli oli illalla ja joukkue oli erittäin hyvin lataantunut. Peli alkoi vauhdikkaasti. Tilanteita tuli kumpaankin päähän koko ajan. Elis Rintala oli loistavassa iskussa ja otti kaikki mahdottomatkin vedot kiinni. Saksan pojat huomasivat tämän aika nopeasti ja yrittivät vahingoittaa häntä. Tämä törkeä tilanne tapahtui kun Elis Rintala otti mahdottoman vedon kiinni ja Saksan pelaaja törmäsi maalivahtiimme jonka seurauksena molemmat kaatuivat maahan eikä siinä vielä kaikki, nimittäin saksan pelaaja löi alle jäänyttä huippumaalivahti Elis Rintalaa nyrkillä niskaan. Tuomari ei epäröinyt antaa keltaista vaikka oikea ratkaisu oli ollut antaa punainen. Tämä tuntui olevan pelin luonne saksalaisten puolelta.Ho2:n liekkiketju Kasperi Kyyrä, Kimi Lehtonen ja Enriko Tsemin veivät Saksan poikia kuin pässiä narusta ja hallitsi peliä mielin määräin silti puoliajalle mentiin tilanteessa 0-0. Toinen jakso alkoi Ho2:n painostuksella ja kun kulmapotkua meni antamaan kulmaexpertti Justus Lohimäki, niin tiedettiin että kohta tulee paha tilanne Saksan maalille. Pallo tuli juuri siihen mihin pitikin ja Niklas Nurminen sinetöi Suomelle 1-0 johdon hienolla ohjauksella. Tästä Saksa yritti nousua, mutta huomasi että suomalaisten puolustuksen ohittaminen on mahdotonta. Kentällä nähtiin saksalainen sukellusshow johon tuomari ei kuitenkaan lähtenyt muuten kuin varoittamalla sukeltajia. Tästä kimpaantuneena Saksan valmentaja meni kentälle ja oli lyödä tuomaria. Mistähän sekin valmentaja oli karannut. Valtteri Vapola oli todellista myrkkyä Saksan joukkueelle, niin jotain saksalaisten oli keksittävä ja ainut keino minkä he keksivät oli taklata Valtteri Vapola pois pelistä. Siinä he onnistuivatkin ikävin seurauksin, sillä Valtteri Vapolan nenä aukesi ja peli oli hänen osaltaan pelattu. Saksa sai yhden onnenkantamoisen pelin lopulla maaliin ja matka rangaistuspotkukilpailuun oli valmis. Saksa veti kolme rankkua sisään ja suomi yhden joten Saksalaiset jatkoon. Lehdistötilaisuudessa valmentaja Aku Lohimäki oli todella tuohtunut vastustajan pelitapaan. Olimme tulleet pelaamaan hienoa jalkapalloa niin kuin kaikki paikalla olivat näkivät emmekä  tappelemaan niin kuin Saksan  joukkue. Saksan ryhmän oikeapaikka on Thaimaalaisen kukkotappelun takapihalla myymässä lippuja tapahtumaan ja niiden valmentaja valmentamaan niitä tappelukukkoja. Meidän joukkue oli noin sata kertaa parempi, pelasimme hienoa jalkapalloa mistä koko Suomen kansa saa olla ylpeä. Pelasimme hienon turnauksen mikä varmasti antaa meille lisäpotkua tulevaan valiosarjaan. Nyt pidämme viikon loman ja sitten aloitamme tiukan harjoittelun. Turnauksen pelaajaksi valittiin Valtteri Vapola ja makeimman suorituksen tekijäksi Enriko Tsemin. Dana cupin ohella pelasimme myös Beach futisturnauksen. Pelit olivat tiukkoja siellä nähtiin myös loistavia yksilösuorituksia. Sen turnauksen voitti Kalkkiviivojen joukkue, joka finaalissa päihitti rangaistuspotkukilpailussa Daf Boysin kakkosjoukkueen. Beach futisturnauksen tsemppariksi valittiin Olli Rova.